Mikä ihmeen Esports?
Olet saattanut kuulla joskus puhuttavan kilpapelaamisesta, jossa liikkuu isoja rahoja sekä mainetta ja kunniaa.
Olet saattanut kuulla joskus puhuttavan kilpapelaamisesta, jossa liikkuu isoja rahoja sekä mainetta ja kunniaa.
Edessämme voi olla vaikeat ajat.
"Sakkoja, sakkoja. Isoja sakkoja. Emme me pihtaile, ilosta annamme. Sakkoja, sakkoja. Kaikille sakkoja. Omasi tuu noutamaan." -Kummeli
"Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku" -Irwin Goodman
"Sotilaallisesti liittoutumaton on valtio, joka ei kuulu sotilasliittoihin. Se voi antaa toisille valtioille poliittisia sitoumuksia kollektiivisesta turvallisuudesta, mutta ei etukäteen sido ulkopolitiikkaansa niihin siten, että se voitaisiin ilman erillistä harkintaa velvoittaa sotaan toisen valtion puolesta. " -Wikipedia
Otsikko saattaa sisältää Clickbaitin.
Kaikki me Suomalaiset maksetaan veroa. Oli kyse sitten ansiotuloista, ravintolassa syömisestä. ruoka ostoksista tai perjantai-illan saunakaljasta. Kaikissa hinnoissa on veroja. Halusit tai et, maksat veroja lähes kaikesta. Hassuja verojakin on. On esimerkiksi perintövero, jossa verotellaan esimerkiksi edesmenneen omaisuutta joka jätetään...
Nyt sitä ollaan taas jännän äärellä.
"- Elämäntapaohjeet keskittyvät epäonnistumisiin ja heikkouksiin, joita kukin itsessään näkee. Ne nostetaan kepin nenään huomion keskipisteeksi"
"Hei, me mennään Tallinnaan, pu-pummilla Tallinnaan!"