Älypuhelimet - Uudet pelurit nosteessa
Olen jo yli 4 vuotta elämästäni ollut töissä operaattorimaailmassa ja luonnollisesti päässyt lähietäisyydeltä näkemään älypuhelinten, tablettien ja muiden tietokoneiden kehitystä. Kun ensimmäisen kerran aloitin työt operaattorimaailmassa vuonna 2009 oli älypuhelimet vielä suhteellisen tuore käsite. Nokialla (sillä ihka oikella Nokialla) oli valtakausi vielä suomessa, mutta mukaan oli tullut uusia innovatiivisia ja massiivisia ulkomaalaisia yhtiöitä, jotka osasivat vastata kuluttaijen tarpeisiin paremmin. Apple oli julkaissut iPhone-puhelimensa markkinoille paria vuotta aikaisemmin ja Samsung oli toinen ulkomaalainen varteenotettava puhelinvalmistaja jolla uusi Galaxy-sarja sai hyvän vastaanoton käyttäjiltä.
Oli siis 3 isoa valmistajaa (+tietysti jotain pieniä valmistaija) jotka hallitsivat älypuhelinmarkkinoita suomessa. Muistan kun itselläni oli ensimmäinen "älypuhelin" joku Nokian N80, jolla pääsi WAP-yhteyden lisäksi ihan nettiinkin asti (oisko ollu 2G yhteyden nimi silloin). Iltalehteä tuli luettua ja Facebookkiin pääsi selaileen siellä missä ikinä liikkuikin, oli kyllä aika luksusta. Mutta kohta huomasin että ei olekkaan tärkeintä vain se että mitä puhelimella pystyy tekemään vaan MITEN sillä tehdään eriasioita ja jopa puhelimen merkki rupesi olemaan "status"-juttu.
Markkinoille rupesi siis ilmestymään erilaisia käyttöjärjestelmiä ja Nokian valtakausi rupesi horjumaan kun markkinoille virtasi useampia eri puhelinvalmistaija. Suosituimpia käyttöjärjestelmiä olivat Symbian (Nokia), Android (mm. Samsung) ja iOS (Apple) ja varsinkin nuo kaksi viimeksi mainittua rupesi syömään Nokian uskottavuutta käyttäijen keskuudessa. Toimivuus ja monipuolisuus oli siis ajanut vanhan kuninkaan ohitse.
Nykypäivänä löydämme Älypuhelimen lähes jokaisen taskusta. Nykyajan älypuhelimilla pystyy jo tekemään lähes kaikkea mitä tietokoneilla pystytään tekemään, pois lukien jotain tehokkaita "speksejä" vaativia tehtäviä kuten raskaiden peljen pelaamista. Älypuhelin käyttäjät usein myös jopa lokeroidaan vähän sen mukaan, että minkälainen puhelin sieltä taskun pohjalta löytyy. Nykyään tosin, sieltä taskusta löytyy usein joku aivan muu kuin Apple, Samsung tai Nokia (tai Microsoft tai muu jäljitelmä). Se voi yhtä hyvin olla OnePlus, Huawei (esim. Honor), LG tai vaikka Doro. Älypuhelin valmistaija on oikeastaan niin paljon että tuskin kukaan edes osaa niitä kaikkia mainita.
Suurin osa valmistajista tulevat aasiasta, eivätkä ole usein edes länsimaissa tunnettuja. Esim. Elisan yksinoikeudella suomessa myytävä OnePlus on Kiinalaisen BKK Electronicsin alamerkki ja näitä alamerkkejä on heillä useampi. Jo pelkästään kiinassa on kymmeniä puhelinvalmistaija ja suurun osa niistä toimivat vain kotimaisilla markkinoilla ja verkkokaupoissa.
Nyt kun uusia pelureita on paljon markkinoilla, on siis kilpailu asiakkaista käynyt entistä kovemmaksi. Kun tunnetut puhelinmallit ovat nostaneet hintojaan todella reilusti kun ominaisuudet heidän puhelimissaan kasvavat, pystyvät "halpamaiden" valmistajat tekemään puhuelimia joista löytyy lähes samat ominaisuudet, mutta hinta voi olla kolmannes tai jopa puolet ison tekijän puhelimen hinnasta. Varsinkin Huawei ja BKK Electronicsin Oppo sekä Oneplus ovat nostaneet päätään kansainväliseesti ja horjuuttavat vanhojen massiivisten puhelinvalmistaijen asemaa kiplailukykyisillä hinnoilla ja innovatiivisilla ominaisuuksilla.
Olen itse sitä mieltä että tulevaisuudessa puhelinmarkkinoita ei hallitse enään 2,3 tai edes 5 suurta peluria vaan keskikokoisia ja keskihintaisia puhelimia löytyy suurimmalla osalla meistä. Tietysti High-end laitteille löytyy edelleen oma käyttäjäkuntansa, mutta ne käyttäjät ovat enään marginaaliryhmä.
Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja olen onnellisessa asemassa koska pääsen läheltä seuraan tätä kehitystä ja pääsen työskentelemään tämän mahtavan kehityksen seurassa työelämässä ja toivottavasti yrittäjänä jatkossa.
Lähteet:
https://www.mobiiliblogi.com/2017/02/11/huawei-tahtaa-maailman-suurimmaksi-alypuhelinvalmistajaksi-vuoteen-2021-mennessa/