Mikä ihmeen Mentori?
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta Mentori?
Joku shamaani, pappi tai muu hengellinen johtaja? Ei hätää. Ei ne semmosia ole välttämättä!
Itse tutustuin Mentori-käsitteeseen kun työskentelin 18-vuotiaana myynitalossa jossa esimiehenäni oli nuori mutta todella menestysnälkäinen mies, joka halusi auttaa alaisiaan myymään paremmin ja samalla hän oli erittäin avustava ja ohjeistava myös muissa elään osa-alueissa joissa me nuoret myyntitykit kaipasimme tukea. Tämä oli ensikosketukseni ensimmäiseen "Mentoriini" joka siis auttoi minua pysymään tietyllä polulla ja osasi tukea minua eri asioissa.
Mentori voi siis olla joku joka, auttaa jotakuta työelämässä, yksityiselämässä tai vaikka opettaa jotakuta suoriutumaan jostain paremmin.
Meillä Proakatemialla puhutaan Mentroinnista aika paljon. Varsinkin valmentajamme on ottanut käsitteen esille useampaan otteeseen ja puhuu yksilön oman mentorin tärkeydestä ja sen vaikutuksista omaan tekemiseen. Kauppalahdessä oli tänään artikkeli jossa Suomen Mentoreita jossa vaikuttaa mm. Konsultti Raija Kemiläinen jonka ajatuksesta auttaa jotain vastavalmistunutta pääsemään urallaan eteenpäin on kasvanut jo 600 mentorin joukko jotka ovat antaneet mentorointiapua jo yli 1200 nuorelle.
Kemiläisen mukaan tämän tason johtajat haluavat käyttää aikaansa mentorointiin, koska se tuo hyvän mielen ja he hyötyvät siitä myös itse koska pääsevät kokemaan eri näkökulmia ja ajatuksia eri asioista.
"Ajatus, että omalla keskusteluavulla voi auttaa nuorta pomppuisella matkalla opiskelusta työelämään, on mukava. Tästä tulee hyvä mieli mentoreille." Sanoo Kemiläinen artikkelissa (lähde viittaus jutun alla).
Tämän kalatainen Mentorointi on mielestäni todella tärkeää ja tehokasta, niin mentorille itselleen kuin autettavalle koska se luo hedelmällistä kasvualustaa uusille opeille sekä näkökulmille ja onhan useampi näkökulma eri asioille parempi kuin putkinäköinen toiminta jossa yksilön tekemiset ainoastaan vaikuttavat tuloksiin.
Kemiläisen mukaan nuorten auttamiseen liittyy myös oppiminen nuoremmalta sukupolvelta. Meillä nuorilla on siis viimeisin näkemys nykyajan ja tulevaisuuden toimintatavoista joista joskus tulee uusia normeja eri aloilla. Me nuoret siis olemme ne tulevaisuuden höyryveturit jotka keksivät ja tekevät tulevaisuuden toimintatavat johon maailmamme muokkaantuu.
Tärkeitä ominaisuuksia ovat halu auttaa ja kokemus sekä tietysti itsetunto, Kemiläinen lisää. mentoroinnissa ei siis ole tarkoitus pönkittää omaa egoonsa, vaan tarjota vilpittömästi apua toiselle jotta yhdessä voitaisiin oppia ja löytää ratkaisuja jotka on löydetty myös yksilön tekemien päätösten kritisoimisen avulla. Tarkoitus ei ole siis tietenkään mollata tai kieltää mentoroitavaa, vaan pitää osata avata uusia näkökulmia ja ajatuksia asioiden selvittämisessä ja itse tekemisessä.
5 tärkeintä ominaisuutta Mentorissa (artikkelin mukaan)
1 Ole kriittinen ystävä. Haasta ja kyseenalaista mentoroitavaasi, mutta näytä, että välität hänestä ja uskot ja luotat häneen.
2 Kuuntele. Yritä aidosti ymmärtää, mitä toinen sanoo ja miksi. Tämä neuvo on hyödyksi muussakin elämässä.
3 Ole läsnä. Kun harjoittelet tätä mentoroidessa, opit samalla tärkeän työelämätaidon.
4 Ole katalyytti. Kannusta mentoroitavaa miettimään ja kokeilemaan uusia rohkeitakin valintoja.
5 Opeta osaamisen brändäystä. Auta aktoria sanallistamaan osaamisensa. Kun teet tätä, opit sitä myös itse.
Artikkelin luettuani, omat näkemykset Mentorin tärkeydelle ja siihen että toimisin itse Mentorina joskus tulevaisuudessa jollekkin nuorelle vahvistui monenkertaisesti. Haluaisin itse auttaa joksus jotain nuorta ja nähdä oman käden jälkeni siinä, että autan häntä menestymään valitsemallaan polulla.
Olen usein maininnut muille Osuuskuntamme jäsenille, että minulla on kova halua auttaa muita menestymään ja saavuttaan omia tavoitteitaan. Mentoriksi lähteminen tulevaisuudessa kun oma oppi ja tekeminen on hyvällä tasolla on yksi tavoitteistani ja toivon että tulevaisuudessa osaamiseni on sillä tasolla että pystyn luomaan itse jotain suurta ja vedän mukanani ihmisiä menestyksen polulle.
Olen varma että löydän sopivan mentorin itselleni lähitulevaisuudessa joka auttaa minua yrittämisen polulla ja pystyn hyödyntämään hänen oppeja tulevaisuuden suunnitelmissani.
Lähde:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/aiotko-mentoriksi---opettele-ainakin-nama-asiat/7a24kgAR