Raitiotie mansesteriin
"Tuutsä dösällä vai spåralla? " (Kuultu puhelimeen puhuvalta juopuneelta alaikäiseltä Steissin edustalla)
Raititotie, tuo Tampereen kaupungin "jag måste få"-hanke, jolla noustaan Helsingin rinnalle urbaanina metropolina, jossa iso väkijoukko voi liikkua vaivattomasti paikkoihin (paikkojen nimet ovat Hervanta ja keskusta).
Näin dösällä liikkuvana ulkopaikkakuntalaisena, jonka linjuri liikkuu juuri tuosta makkaravaunun (nimesin Tampereen raitiotien juuri) rakennustyömaiden läpi, osaan inhota koko projektia juuri nyt koko sydämmestäni.
Tampereen pääkatu Hämeenkatu, on revitty taas vaihteeksi auki toisesta päädystä ja liikenne ruuhkautuu varsinkin aamuisin yhteen sumppuun, josta ei liikutakkaan ihan heti. Tämän lisäksi liikennevalot on poistettu käytöstä, jolloin jalankulkijat saa vapaasti pomppia tien yli ja autoileva liikenne siinä sitten odottelee kiltisti kun rollaattorit pyörivät rauhassa suojateiden yli. Vika ei missään nimessä ole jalankulkijan, joten tässä yhteydessä ei voi oikeuttaa sanontaa "askel pitenee tai elämä lyhenee", vaan on odotettava huultapurren omaa vuoroaan.
Tämä penteleen työmaa on kestänyt jo vuoden verran ja Keskustan lisäksi auki on revitty myös Kalevan ja Hervannan kadut ja tästähän se riemu repeääkin, kun bussilinja kulkee väliä Keskusta-Kaleva-koti. Sain kuin lahjaksi kaupungilta ylimääräiset 15 minuttia elämääni, jotka pääsen viettämään linjurissa peläten vierelle istuvaa kanssamatkustajaa joka saattaisi haista pahalta. Mieleeni nouseekin osuva sanonta jonka kuulin aikanaan yhteistyökumppaniltani "rahvat kulkee bussissa ja bussissa on isot ikkunat josta sut tunnistaa".
Mutta vitsit sikseen.
Vaikka raitiotien rakentaminen aiheuttaakin harmaita hiuksia lähes jokaisessa, joka asioi keskustassa useammin, niin lopputulos on varmasti mainio. Muistan kun aikanaan liikuin paljon väliä Hervanta-Keskusta bussilla aamuisin ja usein bussit olivat niin täynnä että niihin ei yksinkertaisesti mahtunut enempää ihmisiä. Tähän toivon juurikin parannusta! Haluan vihreän ja toimivan ratkaisun, johon voi luottaa ja onhan se nyt hienoo saada ratikka tänne tampereellekkin. Ainakin autokoulussa opii sit OIKEESTI ajamaan raitiovaunujen seassa, eikä tarvitse sitten jännätä kun menee isolle kylille ajeleen nuorena.
Aamulehden artikkelissa joka julkaistiin loppuvuodesta 2015 käsiteltiin hyvin Tampereen tarvetta raitiotielle. Tampereelle tarvitaan 3-5 uutta linja-autoa vuosittain tyydyttämään kasvava väestö ja linja-auton kapasiteetti on pieni osa siihen, mitä raitiovaunu vetää. Yhteen raitiovaunuun mahtuu siis 3 bussin edestä ihmisä matkustamaan. Nyt jo huomaamme, kuinka ruuhkaisia kaupungin bussit ovat, joten tämä on varmasti positiivinen asia ihan meille jokaiselle kaupunkilaiselle (asun itse Kangasalla josta tuli 1.1.2018 kaupunki), jotka käyttävät joukkoliikennettä.
Tervetuloa Mansesteriin Makkaravaunu.
Aamulehden artikkeli: https://www.aamulehti.fi/kotimaa/suunnitteluun-kaytetaan-yli-10-miljoonaa-euroa-taman-vuoksi-tampere-tarvitsee-ratikan-23208526/